Myyrmannista vielä

15.12.2002

Myyrmannin pommi-iskun uhreille on näköjään laitettu verkkoon jonkinlainen addressi. Jos tuntuu siltä, käy allekirjoittamassa. Itse en sitä kuitenkaan tehnyt: tapahtuman järkyttävyydestä huolimatta ajatus tuntui minusta hieman liian tekopyhältä. Mietin jopa sitäkin, että loukkaisiko tuollainen minua itseäni jos oma läheinen tai tuttuni olisi saanut surmansa, ja sitten joku aivan tuiki tuntematon allekirjoittaisi addressin (vertaa esimerkiksi fyysiseen addressiin)? Vaikeita asioita. Mieliala on hieman turhankin haikea, kiitos juuri päättyneen minisarjan. Järkyttynyt on ehkä oikea sana. Ja oloa ei todellakaan helpota se, että sarjan oli nähnyt jo kerran aikaisemminkin. Niina bloggasi sen niin hyvin, ettei ole oikein muuta lisättävää. :’(

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.