Vaikka en olekaan kovin suuri “aitojen” hiipimispelien ystävä, aina silloin tällöin sitä vaan yllättää itsensä(kin). Ghost Reconissa on vain “sitä jotain,” joka saa minutkin painamaan kieli keskellä suuta kentästä toiseen. Mikään ei ole parempi keino purkaa kertynyttä stressiä kuin lähteä hipsimään pienelle kuutamokeikaukselle sniperin ominaisuudessa. Ah sitä metsästyksen auvoa. Jos tietokone tuntisi pelkoa, se pelkäisi minua vastustajana. ;)

Vanhana PST-pellenä saan suunnatonta tyydytystä tankkijahdista. Vaikka todellisuus onkin jotain muuta (juu ei, yhden miehen kannettavilla vermeillä ei oikein tankki tipu luontevasti), ei silti voi vastustaa kiusausta tykittää tankkeja aina tilaisuuden tullen ohjuksella etukolmannekseen. KabumSlädäng!

Läpi pelattuna siis Ghost Recon ja GR: Desert Siege. Huhuilevat, että uutta jatko-osaa olisi suunnitteilla. Sitä odotellessa. Millainenhan tuo GR: Island Thunder on?

Hassua, miten rauhaa rakastavasta arvomaailmastaan huolimatta voi silti tuntea suurta vetoa tuollaisiin peleihin. Lieköhän kyseessä sama efekti kuin kauhuleffojenkin kanssa? Kai sitä pyrkii vaan testaamaan itseään uudessa kokemusmaailmassa.

Tämä kirjoitus on julkaistu 16.01.2003 klo 1:32 kategorioissa Myrsky.net (wanha), Pelit ja viihdykkeet. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.