Tai pikemminkin, pelaamisen hauskuus. Aikaisemmin jo kehuinkin tulleeni ulos kaapista pelaamisen suhteen. Mitäpä sitä suotta peittelemään, vaikka kukkahattutädit tahtovatkin leimata kaiken tietokonepelaamisen saatanasta syntyneeksi hapatukseksi. Mutta se siitä avautumisesta, sitten asiaan.

Pelailin tässä viikonloppuna Thief: the Dark Projectia, ja ihastuin ikihyviksi. Todella miellyttävä käyttöliittymä, paljon (sopivasti) puzzleja ja hiipimistä. Lisäksi peli on jollain tasolla jopa ärsyttävän realistinen, paitsi tekoälyssä on paljonkin parannettavaa. Mutta toisaalta, niinhän se aina on: paranneltu tekoäly => vaatii enemmän potkua koneelta => kewlejä uusia visuaalisia kikkoja seuraaviin peleihin => taas paska tekoäly => paranneltu tekoäly. Ja oravanpyörä on valmis. Siis pelit eivät kehity, ainoastaan niiden toteutustavat muuttuvat.

Havahduin ajattelemaan asiaa, kun pelailin Kuutiosta bongaamani Zookeeperiä. Aivan helkutin yksinkertainen peli (jopa minä osaisin koodata tuon fläshillä tarvittaessa), mutta silti paljon kiinnostavampi ja koukuttavampi kuin tuo mainitsemani Thief. Siis oikeasti? Tuollainen yksinkertainen palikkapeli voi olla mielenkiintoisempi kuin hypersupermagea (en ota nyt kantaa siihen, onko Thief I sellainen vai ei) reaaliaikainen realismiin pyrkivä kallis 3D-vääntö. Ihmismieli on heikko ja helposti vedätettävissä. :)

Tämä kirjoitus on julkaistu 20.01.2003 klo 12:13 kategorioissa Myrsky.net (wanha), Pelit ja viihdykkeet. Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.