Mediassa taas vauhkotaan Lapin kullan emäkalliosta. Onneksi Helsingin Sanomat on sentään ottanut hieman rauhallisemman linjan asiassa. Sitten seuraa pieni Lapin kullan pre-historiikki asiasta kiinnostuneille.

Lapin kullan emäkalliotahan on etsitty jo siitä asti kun kultaa on Lapista löytynyt. Ensimmäisen kerran kultahuhujen perässä Lappiin todistettavasti suuntasi Kustaa Vaasa 1520 -luvulla, mutta löydetyt määrät eivät riittäneet kuninkaan päätä kääntämään ja kohu unohtui hetkeksi.

Seuraavan kerran huhumyllystä innostui Tanskan kuningas parisataa vuotta myöhemmin, jonka lähettämät “asiantuntijat” eivät löytäneet muuta kuin hyvin säilynyttä rikkikiisua jokisorasta (mikä on tietty melkoinen ihme sinänsä, kun rikkikiisu ei säily sellaisissa olosuhteissa kauaakaan rapautumatta). Samaisen asiantuntijalausunnon julkaisi sittemmin Bergenin piispa (jotain 1750?), ja Lappi oli toistaiseksi turvassa kultakuumeelta. So not.

26.7.1837 Kemijokisuusta löytyi kultapitoisia dolomiittilohkareita. Tuloksena oli laajat etsinnät, ja jälleen kerran vedettiin vesiperä: kultaa, sen paremmin kuin kullan emäkalliotakaan ei löytynyt, ja huhut jäivät huhuiksi. Saamelaisten tarunhohtoista kultapaikkaa ei löytynyt.

16.10.1868 räjähti sitten todellinen kultapommi: edellisenä vuonna (1867) löydetyn pienoisen kultalöydön pohjalta Lappiin järjestettiin retkikunta kultalöydöstä varmistamaan. Pitkällisten etsintöjen pohjalta ns. Lihrin retkikunta löysikin Nulkkamulkasta runsaita määriä jokikultaa. Tosin hupaisaa tässä oli, että retkikunta oli tuolloin jo pettynyt vesiperään, ja oli paluumatkalla sivistyksen pariin.

Loppu onkin sitten historiaa. Valtauksia nousi sinne sun tänne (Itä-Lapissakaan ei uskottu olevan kultaa, mutta kyllä siellä oli, ja vieläpä ihan valtauksiksi asti. Been there, done that), mutta huhuttua emäkalliota ei löytynyt.

Toisaalta, se ei ole mikään ihme. Sellaista emäkalliota, joka olisi ruokkinut jokiin kaiken tuon kullan, ei voi olla olemassakaan. Yleisesti ottaen, kerrostumissa on Suomessa kahdenlaista kultaa: kalliokultaa ja saostumakultaa. Kalliokulta vapautuu kiertoon rapautumalla (liukenemista tapahtuu myös jonkun verran, mutta se on vähäisempää), saostumakulta muodostuu vedestä saostumalla. Tämän vuoksi kalliosta rapautunut kulta ja saostumalla syntynyt kulta ovat selkeästi erilaisia (kalliokulta on pinnaltaan rosoista ja kiteistä, kun taas saostumakulta on pyöreää ja poikkileikkauksessa vyöhykkeistä).

Tämä kirjoitus on julkaistu 22.01.2003 klo 20:23 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.