Myönnän, mulla on joku juttu miekkoihin ja muihin nätteihin teräaseisiin. Jotkut keräilevät postimerkkejä, jotkut sukupuolitauteja, jotkut kaljapullonkorkkeja. Itse keräisin miekkoja, jos olisi rahaa millä mällätä. Vaan kun ei ole. Siksi tyydynkin vain kuolaamaan kuvia. Jos olis oikeasti extrahynää, yrittäisin tilata miekan Seppä Flemmingiltä. Puhuvat myös, että edullisesti voisi yrittää itä-blokin maiden perinteisistä miekkakaupungeista ostaa (heh, kasaa oma miekka). Häpeäkseni tunnustan, että myös tämä miekka viehättää. B)

Siltikin, miekalla ei tee oikeastaan yhtään mitään. Sillä ei voi oikein matsata testimielessä kavereiden kanssa pusikossa, ellei halua menettää ruumiinosiaan – tai itsekunnioitustaan. Taistelulajeihin enemmän vihkiytyneet tietty voivat mätkiä toisiaan millä haluavat (kuka mistäkin kicksinsä jne…), ja heillä siihen lienee enemmän taitojakin. Mutta mä en. Haluaisin vain keräillä niitä.

Se miekkailu mitä leffoissa yleensä nähdään, on yleensä melkoista kananpaskaa suklaakuorrutuksella. Mutta onhan se hienoa kun sankari tulee ja antaa pahikselle balettimaisen tappoiskun puolen tunnin säilänheiluttelun jälkeen. Tai sitten ei. En jaksa edes alkaa vaahtoamaan Hollywood-elementeistä. Mun USA-kiintiö alkaa olla hiljalleen täynnä.

Olen muuten erittäin kateellinen Quidulle, jolla roikkuu kunnon leipäveitsi seinällä. Perkele.

Tämä kirjoitus on julkaistu 13.02.2003 klo 0:52 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.