Netiketti
Aikaisemmin netiketti on ollut jotain sellaista, jolla vanhat pierut uhkailevat ja ojentavat nuoria untuvikkoja tai muuten vaan peeloja tapauksia. Yleensä netikettiin viittaaminen on järkevä tapa opettaa “käytöstapoja,” mutta ainakin minun nähdäkseni sitä käytetään enimmäkseen oman auktoriteetin pönkittämiseen uutisryhmissä (parilla Ye Olde Fartilla on tapana kurmottaa untuvikkoja netiketin rikkomisesta, samalla kun itse vittuilee joka suuntaan vailla itsekritiikkiä. En mainitse nimiä :).
Vastuu on ollut viime kädessä aina kirjoittelijalla, niin kuin kuuluukin. Mitkään maailman säädökset tai lait eivät voi olla tekosyynä itsekritiikin puutteelle. Jokainen päättää mitä kirjoittaa – ja kantaa siitä vastuun ja mahdolliset seuraamukset. Myyrmannin tapauksen seurauksena lakisoppaa on taas alettu hämmentämään, ja kontrollia yritettiin sysiä operaattoreiden vastuulle.
No, sehän ei olisi ollut hyvä juttu esimerkiksi Jippiille, joka repäisi sitten tempaisemalla sananvapauden (ja oman edun) puolesta. Nimilistaan kertyi muistaakseni ihan kohtalaisesti nimiä, siitä ei ole tietoa, oliko siitä mitään hyötyä. Nyt sitten suurimmat kotimaiset operaattorit ovat aktivoituneet julkaisemalla yleisen netiketin.

