Sotahullut hippasilla

19.03.2003

Ja sotateema jatkuu. Paska ei parane hämmentämällä, mutta tuntuu välillä etteivät kaikki sitä vielä siltikään haista. Siispä kädet kyynärpäitä myöten itse asiaan.

USA:n ja Irakin tilanne on kriisiytynyt jo sen verran pahasti, että ensi-iskut voivat alkaa minä hetkenä hyvänsä. Selkärangattomat joojoovaltiot tukevat iskua vaihtelevissa määrin, ja yleisesti ottaen USA on onnistunut jälleen kerran PR (hah, PRopagandaa) -koneistollaan kääntämään maailmalla katseet haluamaansa suuntaan. Naurettavaa, miten helposti vedätys onnistuukaan.

USA:lla on monta syytä lähteä sotimaan. Ensinnäkin, USA on persaukinen. Jos luulit että Suomella tai kehitysmailla on paljon velkaa, saattaa tulla pieni ylläri: USA:n velka lasketaan kymmenissä tuhansissa MILJARDEISSA dollareissa. Revi siitä riemua. Hyvä uutinen on, että USA tippuu kuin Neuvostoliitto aikanaan ja vie vittupäiset oikeistokristillisfundamentalistit mukanaan, huono uutinen on taas se, että siihen menee vielä aikaa. Ja pahin skenaario on, että se vie meidät kaikki mukanaan.

Rahaa siis tarvitaan, ja siksi USA:n valitun kansan täytyy jatkaa kuluttamistaan: talouden pyörien täytyy pyöriä vastaisuudessakin, eivätkä ihmiset saa panikoida suotta. Sota luo tilanteeseen oivan kulissin, sillä helpoitenhan sisäiset ongelmat saa tuntumaan pieniltä ja mitättömiltä, kun alkaa maalailla isoja mörköjä aidan taakse (ei sillä niin väliä, vaikka aita olisikin hieman kauempana). Tai ehkä USA yrittää lisätä talouskasvuaan myymällä lisää jeesusteippiä ja elmukelmua? No, SE ainakin toimii…

Sota on perinteisesti ollut USA:n taloudelle hyvä piristysruiske. Viimeksihän USAn vaihtotase oli plussan puolella juuri Persianlahden sodan aikoihin (ei sen jälkeen). Samoin saattanee käydä nytkin. Ja onhan se hyvä, että ne vanhat kessit saa ampua varastosta muualle kuin omille kotikonnuille, siitähän ympäristöintoilijat vielä metakan nostaisivat. “Ai juu, ja pistetään ne DU-ammukset kans samaan syssyyn, niitä kun ei saa ihan minne hyvänsä räiskiä…”

Sota ei siltikään ole mitään ihan halpaa puuhaa. Lopullisia kustannuksia en ala edes arvioimaan, mutta isojen poikien arviot vaihtelevat kymmenistä satoihin miljardeihin dollareihin (siis USA:lle). Ja tietty, sodan jälkihoito on sitten vielä erikseen. Mielenkiintoista tässä on se, että käsittääkseni Suomikin on luvannut tunkea sormensa soppaan siinä vaiheessa kun USA peruuttaa sotakalustonsa pois Irakin savuavista raunioista. Eiköhän sodan loppulaskussa lue kaikkien meidän nimet.

Humanitäärinen työ on todella tärkeää, mutta nykyisessä tilanteessa herää kysymys, miksi muiden valtioiden täytyy siivota USA:n jäljet? “Jos me ensin pommitetaan tuo maapläntti, niin eikös se olisi aika humanitääristä, jos TE auttaisitte kaikkia niitä kärsiviä…” Minusta asetelmassa kusee jokin, ja pahasti. Ehkä tarvitseisin hieman kristillisemmin orientoituneet silmälaput, jotta näkisin totuuden tässäkin hieman paremmin. Onko sinne perkele ihan pakko mennä rymistelemään?

Öljy on myös yksi olennainen elementti sotahankkeessa. USA on suurin öljyn käyttäjä maailmassa, ja sotakoneisto tarvitsee myös löpöä yskiäkseen. Vaan kun fossiilisilla polttoaineilla on sellainen ikävä taipumus olla uusiutumatta.* Lähi-Itä tuottaa lähes kaiken maailman raakaöljyn, USA ja Venäjä tulevat listassa perässä, sitten muut maat paljon pienemmillä osuuksilla. Voisi jopa ajatella, että USA:n koko tulevaisuus (taloudellinen ja sotilaallinen mahti) on turvatusta öljynsaannista riippuvainen. Tässä valossa tarkasteltuna ei ole mikään ihme, että USA:lla on hinku “vakauttaa” Lähi-Idän öljyntuotanto (ei-poliitikkokiellellä tämä tarkoittaa öljyhanojen siirtämistä amerikkalaisyhtiöiden omistukseen).

Sodalla on myös suuri psykologinen merkitys USA:lle. Bush piiskaa kansalaisiaan järjettömään ristiretkimentaliteettiin, ja siinä eivät kansainväliset sopimukset, ihmisoikeudet tai muiden valtioiden koskemattomuus (poliittinen tai mikään muukaan) paljoa paina. Lienee vain ajan kysymys, milloin USA alkaa potkia seuraavaa pahisvaltiota. Ai niin, mutta eikös kaikki Bushin kanssa eri mieltä olleet ole USA:ta vastaan? Mikähän mahtaa olla Suomen sijoitus mustalla listalla?

Mun silmin katsottuna iso äijä potkii taas pienempää, vaikka tällä on jo hampaat kurkussa. Mä kun luulin, että tilaisuus tekee pelkästään varkaita.

Vittu tämä tilanne kyrpii. Ensi jaksossa sitten sorsimme Saddamia.

*) ellei sitten jaksa odottaa pari sataa miljoonaa vuotta… siinä ajassa nykyinen biomassa olisi ehtinyt oikeissa olosuhteissa jo muuttua öljyksi. Tämän skenaarion ikävä miinus on tietty se, että valtiot olisivat sijoittuneet hieman eri tavoilla kuin nykyään, ja että ihmiskunta olisi siihen aikaan enää geologinen vitsi kivessä.

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.