Ripatessa roiskuu
On varsin helppoa oppia uusia asioita muuttamalla vanhaa ja tarkkailemalla, mihin muutos vaikuttaa. Yleensä suhtaudun tietyllä huvittuneisuudella sellaisiin tapauksiin, jossa vauhkotaan html:n “varastamisesta”. Paranoideille webmastereille on olemassa jopa työkaluja, joiden väitetään estävän html-varkaudet.
Tähän kohtaan taas paskaista naurua.
Jos pelkää sivujensa joutuvan rippauksen kohteeksi, jättäköön sivunsa julkaisematta. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että html ja koodi ovat käsitteinä aika kaukana toisistaan, ja että koodin varastaminen (oli se sitten mitä ohjelmointikielen sorsaa hyvänsä) on todella syvältä hanurista. Vaikka usein puhutaan html:stä koodina, sitä se ei oikeastaan ole. Html on -nimensä mukaisesti- kuvauskieltä.
Jos joku kuitenkin rippaa koko saitin ja pistää sen muutamin muutoksin verkkoon mainitsematta asiasta alkuperäiselle tekijälle, on melkoinen mulkku (ja sietäisi saada turpaansa). Tai tietämätön. Maailmalta kuulee tällaisista tapauksista aina joskus, ja usein törmää moneen otteeseen kierrätettyihin saitteihin. Esimerkiksi 2advancedin saitti on epäilemättä yksi verkon eniten ripatuista, eikä huhujen mukaan silläkään ole aina ollut ihan puhtaat jauhot pussissaan.
Jollain tasolla rippaus on jopa ymmärrettävää: hyvää nimittäin apinoidaan aina.
Saitistahan voi varastaa monenlaisia asioita: idea, visu, käyttöliittymä, sisältö, rakenne… kaikki on puhallettavissa. On hyvin hankalaa vetää rajaa varastamisen, plagioinnin ja inspiraation välille. Itse asiassa todistaminen on niin vittumaisen vaikeaa, että enimmäkseen siitä syystä johtuen oikeutta ei asian tiimoilta juuri käydä. Ei maksa nääs vaivaa. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö rippaaminen olisi väärin. Hassua sinällään, että esimerkiksi ideaa ei voi suojella oikeastaan mitenkään, kun taas tekstille ja kuville, (jne jne jne) on olemassa omat, enimmäkseen tekijänoikeudelliset suojakeinonsa.
Huomasin tässä äkkiseltään, että asiasta riittäisi paljonkin puhuttavaa. Enkä edes ole vielä raapaissut sitä olennaisinta, eli syytä miksi aloin tästäkin asiasta vuodattamaan. Patsku, alias iso P, oli huomannut erinäisiä yhteneväisyyksiä mm. Myrskyn ja Ahakin välillä.
Mitäs tuohon nyt voi sanoa? Kiitos kunniasta? ;)

