Metsän eläväisiä

22.04.2003

Kaupunkimiljöö ei ole aivan niin hiljainen ja kuollut kuin voisi olettaa. Tavallisten piilossa pysyvien jyrsijöiden ja muiden höttiäisten lisäksi saattaa näin kesän tullen päästä bongaamaan rusakoita, fasaaneja ja siilejä – pikkulinnuista nyt puhumattakaan. Viimeisen kuukauden aikana eräs fasaaniherra on käynyt varsin usein ruokailemassa pihallamme, eikä tuo tunnu hirveästi häiriintyvän, vaikka kaksi kissaa (ja isäntä) sitä tuijottaa herkeämättä lasin takaa. Kunhan ei kukaan teurastaisi hyväuskoista paistikokelasta. :/

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.