Tulipahan sekin sitten luettua, ja oli äkkiseltään aika pysäyttävä kokemus. En ole missään nimessä mikään sotafriikki, mutta tämä teos kyllä pisti miettimään muutaman minuutin (itse asiassa, aika montakin minuuttia – ei tullut nukuttua viime yönä silmällistäkään) asioita aivan eri näkökulmista. Toki olen jo aikaisemmin tutustunut teoksessa esitettyihin ajatuksiin, mutta tuolloin sisältö ei ole oikein auennut (tai kuten yleensäkin, termi “kuoriutuminen” voisi olla parempi – aika usein käsitys syvenee ajan ja vaivan kanssa).

Teoksen alkuperä on hieman epäselvä. Ei ole tiedossa, kuka (tai ketkä) teoksen on kirjoittanut, tai milloin. Oletettavasti teos on kuitenkin syntynyt 2000 – 2500 vuotta sitten Kiinassa. Kirjoittajista ei tiedetä yhtään mitään; ei edes sitä, onko kyseinen historiallinen henkilö ollut olemassakaan. Olennaista teoksessa on se, että puutteistaan huolimatta Sodankäynnin Taito on erittäin syvää luotaava teos sodankäynnin eri näkökulmista. Pureskeltavaa on niin paljon, ettei sisällöstä ensimmäisellä lukukerralla oikein tahdo millään saada otetta. Asiat vaikuttavat niin yksinkertaisilta, että niissä on pakko olla syvällisempää sanomaa enemmän kuin lääkäri määrää. Pakko lukea pari kertaa uudestaan, ihan vain varmistaakseen.

Ja sitten se potkaisee.

Lukemattomia tee-iso-armenia-ja-rynni-päälle -pelejä pelanneena (ja kohtuullisen monia voittaneena) huomasin jotain todella pelottavaa: Sun Tzu puhuu asiaa. Luonnollisesti strategian ja taktiikan alkeet on helppo oivaltaa jos jaksaa vähääkään käyttää aivojaan, mutta virheistä oppiminen on oikeasti aika hidas tapa oppia (ja joskus virhe voi olla se viimeinen). Paljon joustavampiin lopputuloksiin pääseekin, kun sisäistää opinkappaleen ja noudattaa sen filosofiaa näpinpolttomentaliteetin sijasta. Voitto on aika varma, jos jokaisen tilanteen voi kääntää edukseen.

Sanomattakin lienee selvää, että strategia-kliksuissa ihmispelaajia vastaan Sun Tzun opeista on huomattavaa hyötyä. Harmi vain, että pelien sisäinen mekaniikka on yleensä niin kovin kehittymätöntä, ettei todellista vapautta oikeastaan ole olemassakaan. Tai tekoälyä. Kerta toisensä jälkeen petyn pelien tekoälyyn, ja kaipaan ihmispelaajaa vastapuolelle. Yleensä peleissä “AI” hoituu sillä, että botit tietävät jonkun v*tun kolmannen silmän avulla juuri tarkkaan sen missä ihmispelaajan base sijaitsee, tai että tietokoneen resurssien käyttö ja tech-treen hoivaaminen on täydellistä. Ja tietty se, että tietokonepelaaja yleensä tekee aidosti monta asiaa yhtäaikaa, kun taas ihmispelaaja joutuu hoitamaan koko käskytyksen itse.

Joo, mutta katkera tilitys sikseen, ja kohta nukkumaan. Jos kirja kiinnostaa, sen on julkaissut suomeksi Tietosanoma Oy (ISBN 951-885-040-2). Verkosta löytyy myös englanninkielinen käännös, joka on aivan kelvollista luettavaa.

Tämä kirjoitus on julkaistu 27.04.2003 klo 7:19 kategorioissa Myrsky.net (wanha). Lievää loukkaantumista voi tapahtua, eikä kirjoittaja vastaa aiheutuneesta mielipahasta. Kaikki oikeudet pidätetään.