Pelaaminen aiheuttaa väkivaltaa, mutta entä Mac?

4.12.2003

Edgewater man, 34, charged after firing gun at game console.” Niinkin voi käydä. Kaveri kyllästyi, kun kämppikset pelasivat Xboxia yöt läpeensä, ja lasautti ysimillisellä mikkisoftan pelikonsolia. No, Xlaatikkohan simahti, mutta jostain ihme syystä luoti ei kuitenkaan lävistänyt konsolia. Ei se taida ihan mitään sekundaa ollakaan.

Tietokoneet (ja kuten nyt nähtiin, myös pelikonsolit, joskin hieman eri syistä) aiheuttavat ärtymystä, tuskastumista ja ylimaallisia raivon tunteita. Ironista, että pystyy löytämään sisäisen luolamiehensä nykyteknologian avustuksella. Kerran jos toisenkin on tehnyt mieli oikeasti iskeä käsi näytöstä sisään, tai ainakin vastaavasti potkaista koneen kuvetta. Ja kuten jokainen varmaan arvaa, se saattaa toimia autoissa ja muissa hieman enemmän mekaanisissa vempaimissa, mutta tietokone siitä ei hirveästi diggaa. Näppäimistö varmaan koneessa kärsii kaikkein eniten…

No, maailmalla on paljon muitakin tuskastuneita ihmisiä. Esimerkiksi löytyy kuvitettu opas, kuinka tuhota tietokone parhaiten. Huomaa porakonemiehen evil grin.>;) Paras linkki potentiaaliselle tietokonevandaalille on kuitenkin “Step by Step: How To Destroy Your Computer,” jossa opastetaan yksiselitteisesti mikä tuhoaa koneen (tai sen yksittäiset osat) kaikkein parhaiten.

Tekisi varsin usein mieli pistää PC päreiksi ja ostaa tilalle tällainen. Viimeksi eilen, kun Niinan verkkoyhteys lopahti ilman mitään järkevää syytä. Samperi soikoon, että meni kauan senkin kanssa tapellessa. Nyt olisinkin kiinnostunut kuulemaan käyttäjäkokemuksia niiltä, jotka ovat oikeasti siirtyneet PC:stä Macin ihmeelliseen maailmaan. Jos tässä vaikka intoutuisi.

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.