Luettua: Fools Fate

10.12.2003

FoolNiina sai lahjuksena isänsä britteinreissulta Robin Hobbin uusimman (kirjailijasta olen turinoinut aikaisemminkin), The Tawny Man 3: Fool”s Fate. Kirja loppui tiiliskivimäisyydestään huolimatta hieman liian nopeasti, mikä on omiaan kertomaan tarinan mukaansatempaavuuden puolesta. Fool”s Fate sitoo yhteen kaikki avonaiset juonenpätkät (paitsi yhden, mutta siitä en sanokaan mitään), joita aikaisemmissa sarjoissa (The Farseer Trilogy ja The Liveship Traders) on ripoteltu.

Kirja tuli tietenkin ahmittua apinan raivolla loppuun parissa illassa, mikä hieman näin jälkikäteen harmittaa. Tiedättehän, kun tulee vastaan aivan uskomattoman hyvä teos, sitä yrittää tasapainoilla nautinnon (/kivun?) pitkittämisen ja vääjäämättömän lopun pelossa. Loppujen lopuksi päädyin sitten kuitenkin ahmimaan. Nam, röygh. Luulen, että tämä sarja täytyy vielä joskus lukea uudestaan.

Hieman surullista tässä kokemuksessa oli se, että tarinan näki pakostakin ikään kuin toisesta vinkkelistä. Nanowrimon pakerrus on jättänyt jälkensä, ja tarina tuntui mielestäni hieman pikaisesti kasaan kerityltä. Ikään kuin kirjoittajalle olisi tullut pikkuisen hoppu. Mutta hetkonen, tämähän ei kuulostakaan yhtään tutulta… ;)

No, erinomainen kirja, erinomainen sarja ja hyvä kirjailija. Suosittelen (toinen suositeltavan arvoinen on muuten Sari Peltoniemen “Kummat“). Ja kirjoittamisaiheessa kun vielä pysytään, niin onnittelut Annelle Portin voiton johdosta!

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.