Metabloggausta: blogien ulkoasua kannattaa miettiä

14.01.2004

Jarno Virtanen kirjoittaa blogissaan uusien blogien löytämisestä. Entryn otsikko on sikäli harhaanjohtava (ja täten, ristiriidassa kirjoituksen hengen kanssa?), että kirjoituksessa ei opeteta löytämään uusia blogeja – kyseessä on pikemminkin ohje blogin ylläpitäjälle. Eikä huono ohje olekaan. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä varsin monessa kohtaa, paitsi ulkoasu-osuudessa. Jostain syystä tämä tuntuu jakavan mielipiteitä moneen suuntaan. Survonpas minäkin pikaisesti lusikkani soppaan.

Kokemusten ja ihan yleistiedon perusteella väitän, että suurelle osalle lukijoista ulkoasulla on paljonkin väliä. Tietysti joukossa on myös sellaisia tyyppejä, joille asia ei ole mitenkään merkityksellinen. Tässä valossa asiaa tarkastellessa luulisi olevan itsestään selvää, että ainoa tapa miellyttää kumpaakin kohderyhmää on hioa se ulkoasu kuntoon (ne lukijat joille ulkoasulla ei ole väliä, tuskin sitten pistävät pahakseen jos se layout on nätti?).

Kirjoitusta ovat kommentoineet muutkin (ks. Pikseli.biz, Kalamuki ja Eräät tulevat juosten)

Kommentointimahdollisuus on toistaiseksi poistettu käytöstä.