Luukannel – editointia ja hampaiden kirskumista
Nanowrimossa kirjoittamani tarina, Luukannel, kaipaa nyt editointia oikein urakalla. En ole edes ajatellut tarinaa sitten kirjoittamisen loputtua marraskuun loppuviikoilla, ja syrjään astuminen teki ihan hyvää itselle – ja toivottavasti, sitä myötä myös tarinalle itselleen. Kuten yleensäkin, tarina avautuu aivan erilaisessa valossa kun sen antaa muhia aikansa poissa silmistä. Sitten, kun tarinan lukee itsekseen ensimmäistä kertaa, yllättyy pahanpäiväisesti: tökeröt sanankäänteet, kirjoitusvirheet ja muut epäkelvot pistävät silmään kuin chiliin kostutettu hammastikku. Jossain vaiheessa meinasi melkein päästä itku ja poru, kun kirjoitusvirheitä ja hassuja kielikuvia vilisi tuon tuostakin.
Loppujen lopuksi tarina sai kuitenkin otteen, ja huomasin lukevani tarinaa niin kuin sitä kuuluisi lukeakin: kritisoimatta ja tunteella.
No, nyt on se vaihe ainakin alta pois. Tarinassa on potentiaalia, joka täytyy vain pieksää – ei kun anteeksi, “hioa” – lopulliseen muotoonsa. Tämä tarkoittaa hillitöntä puurtamista, osien uudelleenkirjoittamista, aukkojen täyttämistä, asiavirheiden poistamista, dialogin juoksuttamista… työsarka tuntuu suurelta, mutta uskon selviäväni siitä – olenhan jo pakertanut toisentyyppisen romaanin parissa koko pienen ikäni lopputulokseen pääsemättä. Lähtökohdat ovat onneksi nyt hieman erilaiset.
Ensimmäisenä on vuorossa korjattavien asioiden listaaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kirjoitin lukemisen jälkeen selkeimmät kohdat, jotka mielestäni kaipaavat muuttamista tai lisäyksiä. Samaista listaa on sitten hyvä käyttää apuna editointikierrosten aikana. Seuraavaksi listasin ihmisten kirjoittamat kommentit, ja vertasin niitä keskenään. Vaikka otos nyt ei hirveän kattava olekaan, antaa se kuitenkin varsin selkeitä suuntaviittoja tekstin parantamisen suhteen. Lukijoiden ensikommentit ovat kullanarvoista materiaalia, kiitos vielä kertaalleen kaikille sanaisen arkkunsa avanneille!
Ja sitten… *huokaus* vuorossa on uudelleenkirjoittamista ja lisää listojen tekemistä.

