Running Man
En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen. Tai ehkä voisi puhua jostain muustakin, mutta sitähän ei meillä saa sanoa. Vielä tulee ihmiset kateelliseksi ja alkavat manailemaan jotain sattuvaksi. Siksi en mainitsekaan sitä o:lla alkavaa sanaa.
Uusi työyhteisö vaikuttaa terveeltä ja elinvoimaiselta. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja kannustavia, ja koko ajan hämmästelen sitä miten rennosti ja avoimen uteliaasti he suhtautuvat uuteen tulokkaaseen. Erityisen vaikeaa minulle on ollut se, että työtäni tunnutaan arvostavan aivan eri tavalla kuin edellisessä työpaikassani, tekemälläni työllä tuntuu olevan merkitystä. Siitä on niin kauan, että en osaa oikein kunnolla suhtautua siihen. Kiukuttaa, etten suksinut vittuun sieltä aikaisemmin. Se pitääkin muistaa tulevaisuudessa; ei pidä pelätä muutosta, jos ei ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa. Sillä tavalla vain sairastuu ja menee lukkoon.
Marathon-treenaus etenee myös aikataulussa, mikä tuntuu mukavalta. Tänään kävin heittämässä viikon toisen 50 -minuuttisen juoksulenkin, ja toisin kuin aina aikaisemmin, ei tarvinnut pysähtyä läähättämään tai kävelemään kertaakaan. Kyllä se tästä, luulen.
Ihan vain asianharrastuksesta kysyn, että minkälainen maratonaikataulu sinulla on? Jos jo 50 minuutissa läkähtyy, voi ensi kesä olla liian aikaisin 42 kilometriä varten.
Paitsi jos juoksemisharrastus kulkee maratonnimikkeen alla motivaatiosyistä, on sekin ihan hyväksyttävää.
Kesällä ei ole tarkoitus juostakaan, vaan syksyllä. Ja aikataulussa ollaan…
Ei mitään kiirettä. Jotkut polkasee harjoittelun käyntiin vasta 2kk ennen kuolemaa. Tyhjästä…Missä meinaat juosta?
Vaasassapa tietenkin, olikoon se 1.9. tms.
Kyl olipa hyvä ettet sanonu olevas onnelinen, ei tartte alkaan sanaileen mitään sattuvaa.
Joo, ei tartte edes ku vihjata siihen suuntaan niin aina on joku vittuilemassa.
“Se kel onni on, se onnen kätkeköön.” Eino Leino
“Se ken toisil on kattee se vittuilee.” Vanha savolais ukko Kuopion torilla.
Pohojalainen ratkaisumalli. Jos on sellainen olo, että on hyvä olla, kannattaa mennä yksin pimeään perunakellariin. Odottaa sitten hetki ja sanoa hyvin hiljaa itselleen: “minä olen onnellinen”.
Matkalla takaisin kotiin jotain ikävää on sitten jo varmasti tapahtunut.
Eh…ihan noin ei kyl savoks mee tuo sanonta, mut ei se mitään.
Nimim. savolainen;)
Mulla on vielä parempi: “Kel onni on, se muille vittuilkoon”