Teh Writer
Käsikirjoituksesta tuli kommentit jo jonkun aikaa sitten, mutta vasta nyt ehdin tarttumaan kunnolla töihin. On mukavaa työskennellä ammattilaisen kanssa, kaikki tuntuu jotenkin niin vaivattomalta ja selkeältä. Joku on joskus sanonut, että parasta mitä kirjailijalle voi tapahtua, on hyvä kustannustoimittaja. Pakko olla samaa mieltä. Kustannustoimittajat ovat niitä harmaita eminenssejä, jotka työskentelevät näkymättömissä ja potkivat kirjailijoihin järkeä ja vauhtia.
Kirjailijan elämästä on paljon harhakäsityksiä, ja omaan niitä varmasti vielä itsekin. En muuten uskalla edes puhua itsestäni vielä kirjailijana, sillä käsitykset tittelinkäytön oikeudesta vaihtelevat. Joidenkin mielestä on kirjailija vasta sitten, kun on julkaissut x kirjaa (ja x >= 2): joidenkin mielestä on kirjailija vasta sitten kun elää kirjoittamisellaan. Jälkimmäinen ei omalla kohdallani tule toteutumaan, enkä usko että se kotimaassa toteutuu kovin monen muunkaan kohdalla.
Kirjoittaminen vaatii järjettömän kestäviä perslihaksia ja kykyä ottaa vastaan kritiikkiä. Huolimatta jääräpäisestä luonteestani pidän tätä myös vahvuutenani. Kun vuodattaa sydänvertaan erilaisille asiakkaille melkein vuosikymmenen, oppii varmasti jotain todella olennaista luovan työn ja bisneksen yhdistämisestä. Täytyy pystyä erottamaan kritiikistä olennainen, ja olla myös taipumatta sellaisiin muutoksiin jotka kokee itselleen tärkeiksi. Kustannustoimittajan tekemät varovaiset korjausehdotukset pistävät välillä hymyilyttämään, niin kohteliailta ja rakentavilta ne tuntuvat. Voi jos minulla olisi ollut samanlainen sparraaja joskus aikanaan kun opettelin leipätyötäni…
Toki minullakin on kirjoittaessani herkkiä tilanteita, jolloin kritiikki ja muutosehdotukset ovat suunnilleen yhtä tervetulleita kuin raivokas ripuli. Nuo hetket ovat kuitenkin harvassa, ja niitä eivät yleensä muut pääse todistamaan, sillä kauhean keskeneräisiä töitä on ihan turha muille näytellä. Luulen, että kaikessa luovassa työssä on sellainen hiljaisuutta ja yksityisyyttä vaativa vaihe, jolloin on suorastaan vahingollista pyytää kommentteja keneltäkään.
Ja jos nyt taas lopettaisi selittelyn, ja menisi jatkamaan hommia. :D
Kirjoja en ole kirjoittanut (ei taitaisi onnistua meikäläiseltä, kun olen sen verran lyhytjänteistä sorttia ja tuota luovuuttakin sillä saralla on taidettu antaa vain lusikalla), mutta lehtijutuissani olen oppinut arvostamaan hyvää palautetta. Itse tulee sokeaksi tekstilleen, mutta toinen, tarkkanäköinen ja asiansa osaava, pystyy antamaan hyvin hyödyllisiä kommentteja, jotta jutusta tulee toimivampi.
Tosin harvalle jutulle tätä prosessia kovin suuresti tulee. Ja kyllä se joskus ensin nyppii, jos saa kommentin, että kuules, tämä voisi olla parempi, mutta loppujen lopuksi on tyytyväinen, kun joku pisti parantamaan tekstiä. On sitten itsekin ylpeä lopputuloksesta.
Lehtikirjoituksissa voi tosiaan olla hieman hankalaa saada samantasoista palautetta ennen julkaisua. Samaten aikataulut ovat varmasti hieman kiireisempiä, eli ei se aina välttämättä olisi mahdollistakaan. Se on kyl taivaan tosi, että ulkopuolinen näkee jossain vaiheessa tekstin itseä selkeämmin…
Mitä tulee luovuuteen, teillä taitaa olla Liperissä aika isot lusikat. :D
Liperin lusikat ovat tietysti mahtipontisia :D
Jep, eipä sitä lehtijuttuihin kovin paljon palautetta saa, ja deadlinet määräävät tahtia. Sitä iloisempi onkin, jos sitä palautetta joskus tulee.
Ja onnea kirjaprojektiin!
Kiitos. :)